22. helmikuuta 2016

Paperinaamio

Luokkamme ei viime vuonna tehnyt paperinaamiota, koska nivelnuken tekeminen sisälsi tarpeeksi paperointia. Pyynnöstä kuitenkin saimme tehdä omavalintaisella teemalla naamiot. Itse halusin jäljitellä Dark Souls-pelistä The Marvellous Chester-nimisen hahmon kasvoja.

Alkuprosessi oli sama kuin nahkanaamiossakin: plastoliini. Muotoilin oman kuolinnaamioni päälle maskin kaikkeudessaan ennen sen laittamista kipsimuottiin.

 

Kipsimuotin tekemisen jälkeen poistin kuolinnaamion ja plastoliinin muotista. Muoto ei ollut ollenkaan päästävä, joten jouduin rikkomaan muotista reunan ja kipsaamaan sen takaisin ennen paperointia. Eristekerrokset kovavaahdosta ennen paperoinnin aloittamista. Paperikerroksia tein yhteensä 6, joista 2 oli sanomalehteä, 3 naamiopaperia, ja viimeinen kerros voimapaperia.


Poistin maskin muotista ilman ongelmia. Paperoidessa olin laittanut nenänpäähän ja huuliin sideharsoa ja liimaa täyttämään ne, koska niiden paperointi oli hankalaa. Otettuani maskin ulos muotista, olivat nenä ja huulet vielä hieman pehmeät, mutta ne kovettuivat parin seuraavan päivän aikana.



Tässä vaiheessa maski oli valmis opettajalle. Kuitenkin halusin tehdä sen loppuun asti. Maalasin maskin akryyliväreillä valkoiseksi, jättäen varjoja syvempiin kohtiin. Huulet maalasin punaiseksi ja lopuksi koko maskin kevyesti hopealla. Sisäpuolelle liimasin softislevyä ettei kasvojen tarvitse osua paperiin. Otin vanhasta nahkavyöstä palat kiinnitysremmejä varten, jotka kiinnitin maskiin sisarniiteillä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti