26. tammikuuta 2016

Kello

Tarkoituksena oli saada lisää harjoitusta tyhjiömuovaimen käyttöön. Saimme tehtäväksi tehdä tyhjiömuovatun kellotaulun.

Taulun muotti on tehty vanerista. Pohja on leikattu vannesahalla kilven muotoon ja päälle liimattu pienemmistä osista kuvio. Valmis kello on maalattu akryyliväreillä ja kellon koneisto kiinnitetty keskelle.


19. tammikuuta 2016

Mekaaninen käsi - Viimeistely

Tässä vaiheessa mekaaniset kädet olivat jo toimivia, mutta jäljellä oli vielä ulkonäön viimeistely. Rungon päälle oli tarkoitus tulla erillinen, magneeteilla kiinnitettävä kuori, joka peittää koko kämmenselän osuuden.

Aloitin tekemällä suurta ranskanliljaa. Aluksi sen oli tarkoitus tulla teetettyä CNC-koneella, mutta kaikkien koneiden ollessa käytössä päätin aloittaa sen veistämisen käsin. Liimasin kaksi kerrosta kuusilautaa toisiinsa ja leikkasin muodon vannesahalla karkeasti ennen muuta muotoilua. Pikkuhiljaa veistin puukolla muotoa esiin ja ennen tyhjiömuovainta hioin tasaiseksi.


5. tammikuuta 2016

Mekaaninen käsi - Osien valmistus ja kokoaminen

Kun suunnitteluvaihe oli päästy loppuun, aloitin valmistamaan käsiä. Ensi töikseni tein finnfoamista pari kokeilua, joilla selvitin sormien mekanismeja ja materiaalien kestävyyttä. Lopulta päädyin Sikabloc-uretaanilevyyn, sillä se kestää kolhuja ja kulutusta, muttei ole liian painavaa ja sitä on helppo muotoilla.