19. tammikuuta 2016

Mekaaninen käsi - Viimeistely

Tässä vaiheessa mekaaniset kädet olivat jo toimivia, mutta jäljellä oli vielä ulkonäön viimeistely. Rungon päälle oli tarkoitus tulla erillinen, magneeteilla kiinnitettävä kuori, joka peittää koko kämmenselän osuuden.

Aloitin tekemällä suurta ranskanliljaa. Aluksi sen oli tarkoitus tulla teetettyä CNC-koneella, mutta kaikkien koneiden ollessa käytössä päätin aloittaa sen veistämisen käsin. Liimasin kaksi kerrosta kuusilautaa toisiinsa ja leikkasin muodon vannesahalla karkeasti ennen muuta muotoilua. Pikkuhiljaa veistin puukolla muotoa esiin ja ennen tyhjiömuovainta hioin tasaiseksi.



Sitten oli kuoren vuoro. Leikkasin yhdestä palasta kumpaankin käteen omat kuoret, jotka istuivat runkojen päälle hyvin. Kuorien päälle liimasin pitsikangasta sprayliimalla ja softisreunukset kuumaliimalla. Lopuksi liimasin keskelle kuumaliimalla ranskanliljan. Koristelin reunukset piirtämällä kuumaliimapistoolilla kuviota, jäljitellen mallikuvien tyyliä.

Porasin runkoon reiät magneetteja varten ja liimasin kuoren sisäpuolille metalliprikkoja samoihin kohtiin. Magneetit olivat todella vahvoja, ja ne repivät aluksi prikat irti kuoresta, joten liimasin myöhemmin magneettien päälle palat nahkaa vaimentamaan niiden pitoa.




Viimeiseksi vielä pintakäsittely. Päällystin molemmat kuoret ensin lattialiimalla antamaan maaleille pitoa. Maalasin mustalla spraymaalilla molemmat kuoret mustiksi ja sen jälkeen maalasin akryyleillä kuoret metallisiksi, kultaisiksi ja violetiksi.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti